keskiviikko 12. joulukuuta 2012

kädentaitoja ja tuunauksia

Kyllä se pysyy vasara ja maalisuti meidänkin naisten käsissä.
Hyvää joulua teille kaikille

puu ceen ovikylttejä

lintulauta

huopapäällysteisiä saippuoita jokaiseen käteen

avaintaulu 

uusia tuotteita

Naisten Pajalla syksyn aikana syntyneitä neuleita, osa taitaakin jo olla uusilla omistajilla, mutta lisää voidaan tehdä, tosin jouluksi ei  enää ehdi.










joulumyyjäiset 1.-2.12.2012

Joulumyyjäisten iskuryhmä Pirjo ja Sari

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Puikot heiluvat taas

Nyt on taas aika käynistää sukkatehtaamme, sillä joulu on taas täällä ennen kuin huomaammekaan

lämppärit nallelangasta
vauhtisukat?

Tuunauksia

Merikartoilla tuunattu vanha kaappi

rahiin vähän uutta pintaa

Pienille prinsessoille

mintunvärinen neuletakki noin 100 cm pienelle rinsessalle

Aikaisemmin neulottu samainen Novitan malli, mukana oli myös puolihame, jossa somat röyhelöt pepun päällä.
 
MYYTY:


Kesäkassit



Kaikki kassimme tehdään kierrätyskankaista - siis vanhoista pöytäliinoista, verhoista tai lakanoista ja tulos on yleensä aika herkullinen.



Mökkikylttejä

opaskylttejä mökkipihalle




Matonkuteita virkaten

Kaunis torikassimme syntyymatonkuteista virkaten.



Tämän kesän hitti:HANKOKASSI


Yksityiskohta hankokassista
Hankokassit virkataan Novitan Hanko-langasta. Lanka on 50% kierrätyspuuvillaa / 50% akryylia.
Värivalikoimaan kuuluvat luonnonvalkoinen, beige, khaki, meleerattu ruskea, meleerattu farkku ja musta. Kasseja saa ostaa Naisten Pajalta ja jos juuri sitä oikea väriä ei löydy, sen voi tilata. Kassin hinta on 32 €.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Tuunauksia

Pelastimme joitakin tarjottimia kirppiksen ilmaislaatikosta ja tuunasimme niitä.
 Tarjottimet ovat myynnissä edulliseen hintaan pajalla.

Vanha puutarjotin sai pintaansa hopeista maalia ja kaunista tapettia.

Matkamuistotarjotin (pohjalla on maisemavalokuva) sai pintaansa kullanväristä spraymaalia ja decoupage kuvia.

Samantapainen metallitarjotin vihreäksi maalattuna ja decoupage koristeltuna."Drop me in coffee and call me dessert"

Puinen tarjotin koristeena peikonlehtitapettia.

Esimerkkejä asiakastöistämme

Viimeisen vuoden aikana olemme toteuttaneet erilaisia asiakkaan toiveiden mukaisia projekteja.Tässä muutama esimerkki:


Teimme asiakkaan omasta perintökankaasta mollamaijan ja maijalle koltun

Tilkkutyö, keskellä olevat kukkaruudut ovat asiakkaamme äidin kirjailemasta pöytäliinasta. Liina leikattiin paloiksi ja kirjailuista tehtiin moderni kaitaliina vanhaa lakanaa apuna käyttäen.
Yksityiskohta tilkkupöytäliinasta

"Kodinlämpö" -tilkkuinen pöytäliina. Tilaustyö asiakastiloihin.

Yksityiskohta tilkkuliinasta

Asiakkaan toiveiden mukaan sini-turkoosi kello keittiöön.
Materiaalina vaneria, askartelumaalia, decoupagea ja vanhoja kirjansivuja.